Japanilaisyritykset ennakoivat talouden toipumista

Japanilaisyritysten näkemykset maan talouden tilanteesta ovat aiempaa valoisampia.

Japanilaisyhtiöiden näkemyksiä mittaavan Tankan-tutkimuksen indeksiluvut paranivat selvästi, vaikka ovatkin edelleen miinuksen puolella. Suurten teollisuusyritysten näkemystä Japanin talouden tilanteesta mittaava indeksiluku parani -14:ään kesäkuun -18:sta. Luku on paras sitten maaliskuun 2001, mutta jäi hieman ekonomistien odottamasta -13:sta. Muiden kuin teollisuusyritysten näkemyksiä mittaava indeksiluku parani -13:een kesäkuun -16:sta.

Tankan-tutkimuksen indeksit paranivat jo toista kertaa peräjälkeen, sillä myös kesäkuussa julkistetun tutkimuksen luvut olivat nousussa edelliseen kyselyyn verrattuna. Koska tutkimuksen indeksiluvut ovat edelleen miinuksella, kokee valtaosa japanilaisyrityksistä kuitenkin taloudellisen tilanteen epäsuotuisaksi.

Autovalmistajien Tankan-lukema nousi tänään julkistetussa tutkimuksessa plussan puolelle ensi kertaa sitten kesäkuun 2001, kiitos hyvin vetäneen Pohjois-Amerikan viennin. Sähkölaitteiden valmistajien Tankan-lukema sen sijaan painui yhä syvemmin miinukselle, mikä heijastaa muun muassa tietokoneiden heikkoa menekkiä.

Japanin keskuspankin teettämän Tankan-tutkimuksen tulokset ovat keskuspankille tärkeä talouspoliittisen suunnitellun lähtökohta. Tutkimusta varten kysyttiin näkemyksiä 8500 japanilaisyritykseltä, joista lähes 98 prosenttia vastasi kyselyyn.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.