Jättitilaus telakalle, miljoonasatsauksia tehtaisiin – joko Suomi kääntyy nousuun?

Viime viikkoina on uutisoitu suurista irtisanomisista, mutta taloudesta on vaihteeksi kuulunut hyvääkin: 50 miljoonan satsaus sellutehtaaseen, jättitilaus telakalle, suuri datakeskus Helsinkiin. Kertovatko viime päivien hyvät talousuutiset siitä, että Suomen talous on vihdoin nousussa?

Metsäyhtiö UPM investoi noin 50 miljoonaa euroa Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan sellutehtaansa tehokkuuden parantamiseen tänä vuonna. Tehtaalla uusitaan kaksi kuivauskonetta ja rakennetaan uusi paalauslinja. Sonera puolestaan satsaa jopa 150 miljoonaa euroa datakeskukseen, joka valmistuu Helsinkiin vuoden 2017 lopulla.

Raahestakin kuuluu hyviä talousuutisia. Kaupungin satama-alueelle suunnitellaan yli 200 miljoonan euron metallituotetehdasinvestointia. Mikäli hanke toteutuu, tulee Raaheen yli 100 uutta työpaikka.

Aivan omaa luokkaansa on Turun telakan risteilijätilaus. Kahden laivan tilaus tuo telakalle töitä vuosiksi ja urakan hinta nousee miljardiluokkaan.

Danske Bank: Taantuma taittumassa 

Danske Bank arvio tiistaina, että Suomen maailmantalouden elpyminen vetää Suomen pikkuhiljaa irti taantumasta. Kasvu pysyy kuitenkin laimeana: talous kasvaa tänä vuonna vain 0,5 prosenttia. Silti merkkejä paremmasta on näkyvissä.

– Maailmantaloudessa näyttää nyt paremmalta kuin alkuvuonna. Yhdysvaltojen talous on päässyt kasvuun. Meille on positiivisinta, että euroalueen talous kasvaa. Odotamme, että Suomen viennissä päästään kasvuun, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Suuria teollisuusinvestointeja lähivuosina

  • UPM sijoittaa noin 50 miljoonaa euroa Lappeenrannassa Kaukaan sellutehtaan uusin koneisiin ja paalutuslinjaan
  • Meyerin Turun telakka rakentaa kaksi risteilyalusta, hinta kohoaa miljardiluokkaan
  • Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman datakeskuksen
  • Raahen satama-alueelle suunnitellaan yli 200 miljoonan euron tehdasinvestointia

Vienti näyttää tullin tilastojen perusteella kääntyneet kasvuun. Suomen tavaraviennin arvo oli huhtikuussa 4,8 miljardia euroa, joka on prosentin suurempi kuin viime vuoden huhtikuussa, kertoo Tullin ennakkotilasto.

Kuoppamäen mukaan viennin vetureina toimivat nyt perinteiset alat, joilla on viime vuosien talouskurimuksessa mennyt normaalia heikommin. 

– Metalliteollisuuden kone- ja laitevienti voi kasvaa ensi vuonna. Kasvavat taloudet, esimerkiksi Yhdysvallat ja Saksa, kasvattavat Suomen vientiä.

Onko kaikki valtakunnan taloudessa siis kaikki hyvin? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn johtaja Vesa Vihriälä ei vielä näe syytä juhlaan.

– Olemme EU:n hännillä talouskasvussa. Olemme päässeet heikosti mukaan Euroopan talouden nousuun. 

"Nyt laivanrakennus näyttää vetävän hyvin."

Vesa Vihriälä

Vihriälän mielestä yksittäiset investointiuutiset kertovat siitä, että jotkin yritykset tekevät yhä Suomessa tuotteita, jotka käyvät maailmalla kaupaksi. Vihriälä pitää investointeja positiivisena merkkinä, mutta toivoo, että niitä tulisi vielä rutkasti lisää.

Viime päivien uutisista yksi on Vihriälän mielestä ylitse muiden.

– Tuo maanantainen telakkauutinen on ihan eri mittakaavaa kuin muut. Joku aika sitten mietittiin, kannattaako laivanrakennus Suomessa ollenkaan. Nyt laivanrakennus näyttää vetävän hyvin.

"Uskon, että pohjakosketus on takana"

Vaikka talous ei tänä tai ensi vuonna nouse hurjaan liitoon, toivoa alkaa olla näkyvissä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas löytää hyviä merkkejä myös Suomen markkinoilta.

– Kuluttajien luottamus on lähdössä kasvuun. Yksityinen kulutus kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1,2 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Kasvuluvat ovat vaatimattomia, mutta niillä voi olla myös psykologistä merkitystä. Talouspuheen yleissävy on vähitellen kääntymässä positiiviseksi, Ilmakunnas arvio. Hän arvioi, että Suomen talous kohoaa taantumasta jo tämän vuoden lopulla.

– Uskon, että loppuvuoden aikana kurssi on ylöspäin. Uskon, että pohjakosketus on takana.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.