Jos rahaa olisi, sillä ostettaisiin sijoitusasunto

Jos suomalaiselle jostain syystä kertyisi 100 000 euroa ylimääräistä rahaa, hän ostaisi niillä sijoitusasunnon. Pörssiosakkeiden tai osakerahastojen suosio on huomattavasti vähäisempää.

Tiedot käyvät ilmi OP-Pohjolan maanantaina julkistamasta kotitalouksien barometristä.

Haaveiden ja todellisen elämän välinen kuilu on kuitenkin suuri.

– Vain noin seitsemällä prosentilla kotitalouksista on sijoitusasuntoja, mutta huomattavasti suurempi joukko haaveilisi niistä. Tällä hetkellä monet karsastavat arvopaperimarkkinoille sijoittamista. Vastaajat kokevat asuntosijoitukset osakkeita turvallisemmiksi kohteiksi, arvioi OP-Pohjola-ryhmän yksityistalouksien ekonomisti Maarit Lindström.

Sijoitusasunnon kanssa tasavahva sijoituskohde ovat säästö- tai sijoitustilit.

OP-Pohjolan kotitalouksien barometriin vastasi elokuussa yli 3 000 iältään 18-69-vuotiasta yksityishenkilöä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.