Joulukauppa lihotti kauppojen kassoja Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa joulukauppa on ollut edellisiä vuosia vilkkaampaa.  

MasterCard Advisorsin torstaina julkaiseman, kuluttamista mittaavan raportin mukaan joulunajan myyntiluvut marraskuun alusta jouluaattoon kasvoivat 2,3 prosenttia vuoden takaisesta. Selvityksen mukaan erityisen hyvin kaupaksi kävivät korut ja lastenvaatteet.  

Varsinkin nettikauppa kasvoi. Verkkokauppa Amazon.comin mukaan tämän vuoden joulunalusaika oli kaikkien aikojen paras.  

Yhdysvalloissa kerrottiin torstaina muitakin hyviä talousuutisia. Maan työministeriön mukaan haettujen työttömyyskorvausten määrä laski odotettua enemmän.

New Yorkin pörssin teollisuusosakkeiden kursseja seuraava Dow Jones Industrial -indeksi sulkeutui illalla ennätyskorkeisiin lukemiin kuudetta kertaa peräkkäin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.