"Jukos voi joutua pysäyttämään öljytuotannon"

Korkean venäläisen energia-alan virkailijan mukaan on "täysin mahdollista", että öljy-yhtiö Jukos voi joutua keskeyttämään raakaöljyn tuotannon, kertoo uutistoimisto AFP.

- Ellei Jukos pysty maksamaan tarvike- ja toimintakulujaan, sen on lopetettava öljyn tuotanto, sanoi Venäjän kauppa- ja energiaministeriön energiaviraston päällikkö Sergei Oganisjan.

Hän vetosi Venäjän oikeusministeriöön Jukosin jäädytettyjen varojen vapauttamiseksi, jotta yhtiö voi jatkaa toimintaa.

Jukos tuottaa noin 1,7 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä. Pelot Jukosin runsaan miljoonan tynnyrin suuruisen öljynviennin keskeytymisestä ovat osaltaan nostaneet raakaöljyn hintaa öljymarkkinoilla.

Jukosin mukaan yhtiön tuotanto jatkuu edelleen. Yhtiön ilmoituksen mukaan sen varat riittävät tämän viikon rautatierahtien maksamiseen. Jukosia on ensimmäisenä uhannut rautatiekuljetusten katkeaminen. Noin neljännes yhtiön viemästä öljystä kuljetetaan rautateitse. Putkikuljetukset Jukos on maksanut kuun loppuun asti.

Verovelkojen vuoksi selvitystilassa olevan Jukosin tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa. Yhtiölle on jo langetettu 3,4 miljardin dollarin lisäverot vuodelta 2000. Muutaman seuraavan vuoden verojen kanssa summa saattaa nousta 10 miljardiin dollariin.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.