Kaksi TeliaSoneran johtajaa epäiltyinä lahjusrikoksesta

Telejätti TeliaSoneran konserninjohtajaa Anders Igeliä ja Ruotsin-toimintojen johtajaa Marie Ehrlingiä epäillään Ruotsissa lahjusrikoksesta.

Sekä Igel että Ehrling olivat poliisin kuultavina asiasta 30.toukokuuta, kertoi yhtiön pääkonttorin tiedotuksesta vastaava Marianne Laurell STT:lle. Lahjontaepäilyistä kertoi Aftonbladet-iltapäivälehti.

Epäilyt liittyvät asiakastapaamiseen, johon TeliaSonera kutsui huhtikuussa parisataa elinkeinoelämän ja viranomaisten edustajaa. Asiakastapaaminen oli tarkoitus pitää kesäkuun alussa ja siihen piti kuulua musikaaliesitys sekä ruoka- ja alkoholitarjoilua.

Kutsuttujen joukossa oli Ruotsin valtakunnallinen poliisijohtaja Stefan Strömberg, joka ilmoitti asiasta poliisille. Aftonbladetin mukaan noin 15 ihmistä ehti vastata kutsuun myöntävästi ennen kuin siitä tehtiin ilmoitus, ja poliisi kuulustelee heitäkin.

Laurellin mukaan kaikki kutsutut olivat TeliaSoneran yritysasiakkaiden edustajia.

-Mielestämme emme ole tehneet mitään väärää. Tämän tyyppiset asiakastapaamiset ovat elinkeinoelämässä tavallisia. Niissä tiedotetaan asiakkaille tuotteista ja palveluista sekä vahvistetaan tavaramerkkiä, Laurell sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.