Kaleva: Datakeskusten veroale eduskuntaan ensi viikolla

Palvelinkeskusten sähköveron alennus etenee. Sanomalehti Kalevan mukaan valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) tuo esityksen asiasta eduskuntaan jo ensi viikolla.

Urpilaisen mukaan konesalien sähköverokanta muutetaan samaksi kuin teollisuudessa. Hanke vaatii vielä EU-komission hyväksynnän. Urpilainen on toiveikas, että päätös on myönteinen.

Tarkoitus on, että alennettu verokanta tulee voimaan vuoden 2014 alussa, mikäli komission päätös saadaan sitä ennen.

Sähköveron alennus vie valtiolta noin 10 miljoonan euron verotulot, mutta sillä yritetään houkutella Suomeen Googlen ja Microsoftin kaltaisia kansainvälisiä toimijoita. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.