Kaleva: Fennovoimaan mukaan joukko uusia suomalaisyrityksiä

Joukko pohjoispohjanmaalaisia yrityksiä sijoittaa Fennovoimaan 24 miljoonaa euroa, kertoo Kaleva.

Hankkeen puuhamiehenä toiminut Kymppi Groupin hallituksen puheenjohtaja Eero Koskelainen kertoo lehdelle, että yhteensä 15 yritystä on päättänyt sitoutua Pyhäjoelle suunniteltavan ydinvoimalan rahoitukseen.

Koskelainen ei kerro yritysten nimiä. Hänen mukaansa yritykset saavat sijoituksellaan 1,25 prosentin osuuden Fennovoimasta. Yritykset eivät laita rahojaan likoon ennen kuin eduskunta on antanut päätöksensä voimalahankkeen luvista.

Työ- ja elinkeinoministeriö on luvannut tuoda Fennovoiman täydennyshakemuksen elokuussa valtioneuvostoon. Edellytyksenä on, että hankkeen taakse on saatu riittävä suomalainen enemmistöomistus.

Fennovoiman ja venäläisen Rosatomin voimalahankkeen kokonaishinnaksi on viimeksi arvioitu noin 6–7 miljardia euroa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.