Kallasvuo: Nokia pyrkii nostamaan markkinaosuuttaan

Nokian tulos on romahtanut jopa ennustettua enemmän.

Yhtiön tulos ennen veroja jäi heinä-syyskuussa 1410 miljoonaan euroon, kun ennusteiden mukaan yhtiön toivottiin yltävän 1 555 miljoonaan euroon. Viime vuonna vastaavana aikana tulos ennen veroja oli noin 1,9 miljoonaa euroa.

Yhtiön osakekohtainen tulos jäi 0,29 euroon, kun analyytikot olivat ennustaneet 0,32 euron tulosta.

Nokia arvioi markkinaosuutensa pudonneen kolmannella vuosineljänneksellä 38 prosenttiin. Kevätkesällä markkinaosuus oli vielä 40 prosenttia.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon mukaan Nokia pyrkii edelleen nostamaan markkinaosuuttaan.

Hän uskoo Nokian matkapuhelimien myynnin nousevan 1,3 miljardiin puhelimeen.

Verkkotoimittaja Nokia Siemens Networkin tavoitteena on Kallasvuon mukaan edelleen markkinaosuuden säilyttäminen viime vuoden tasolla.

Matkapuhelinten kappalemääräinen myynti laski 3 prosenttia huhti-kesäkuusta.

Myynti vähentyi Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa lukuun ottamatta Kiinaa, jossa Nokian puhelimien myynti nousi edelleen. Euroopassa puhelimia meni kaupaksi suurin piirtein yhtä paljon kuin keväällä.

Yhtiö on jo aiemmin varoittanut menettäneensä markkinaosuutta, mutta lisäksi kiristynyt kilpailu on painanut puhelinten keskihintoja.

"Erittäin tärkeä tulos"

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö pitää Nokian tulosta erittäin tärkeänä maailmanlaajuisesti.

- Nokia on yksi ainoista suomalaisista yrityksistä, josta katsotaan suuntaa myös maailmanlaajuisesti. Nokian tuloksesta maailmalla päätellään myös muiden yritysten tilanteesta. Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa, missä pörssin heilahtelut ovat suuria, se herättää mielenkiintoa kaiken kaikkiaan.

- Nokian kertoessa, että sillä ei mene yhtä hyvin kuin aikaisemmin, voidaan maailmallakin vetää johtopäätös erilaisten kestokulutustavaroiden markkinoiden kehityksestä.

Tutkimuspäällikkö Ali-Yrkkö uskoo Nokian huonontuneen tuloksen vaikuttavan välittömästi esimerkiksi elektroniikka-alaan, komponenttivalmistajiin, teleoperaattorialaan ja muihin matkapuhelinalaa lähellä oleviin toimijoihin.

- Yritykset, jotka toimivat Nokian kanssa, ovat kuitenkin jo tietoisia yrityksen tilanteesta. Osavuosikatsaus on lähinnä tiedotusta ulkopuolisille.

Voimakkaimmat vaikutukset ovat Ali-Yrkön mukaan pörssi- ja osakekurssipuolella.

Nokia hyvissä käsissä

Ali-Yrkkö korostaa, että koko talouskriisin taustalla on velkaantuminen. Nokialla ei kuitenkaan ole huolta tällä saralla. Muutenkin Nokia on Ali-Yrkön mielestä Nokia on muutenkin poikkeuksellisen hyvässä kuosissa.

- Niillä yrityksillä, joilla on paljon velkaa, on vaikeammat ajat edessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.