Karelia-Upofloor lopettaa Heinolan-tehtaan

Lattianpäällystevalmistaja Karelia-Upofloor lopettaa Heinolan tehtaansa. Työttömäksi jää 130 työntekijää. Lisäksi Heinolassa ja muissa yksiköissä irtisanotaan kymmenen toimihenkilöä

Yhtiö ilmoitti lisäksi tänään, että Tuupovaaran tehtaalla aloitetaan ensi viikolla yt-neuvottelut.

Yhtiön mukaan parkettiliiketoiminnan kannattavuus on heikentynyt raaka-aine- ja työkustannusten nousun vuoksi. Rakennusala on myös ajautunut nopeasti taantumaan yhtiön perinteisillä vientimarkkinoilla Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa.

- Globaalin finanssikriisin myötä rakentaminen ja sitä kautta parketin kysyntä on heikentynyt entisestään, sanoi toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen.

Vuodesta 1986 toiminut Heinolan tehdas ajetaan alas tämän vuoden loppuun mennessä. Irtisanottavista parillakymmenellä on mahdollisuus siirtyä eläkejärjestelyjen piiriin. Logistiikkakeskus jää Heinolaan.

Kilpeläinen kertoi STT:lle, että Heinolan lisäksi irtisanottavista toimihenkilöistä kaksi työskentelee Helsingissä ja kaksi Kuopiossa. Yhtiö keskittää taloustoimintonsa ja asiakaspalvelun Kuopioon.

Alunperin syksyn yt-neuvottelut koskivat enintään 190:tä ihmistä.

Tuupovaarassa uhattuna 50 työpaikkaa

Kilpeläisen mukaan Heinolan tehtaan lopetus ei riitä, vaan seuraavaksi säästötoimet kohdistetaan Joensuun Tuupovaaran tehtaaseen. Siellä on nykyisin 90 työntekijää.

Yt-neuvottelut alkavat ensi tiistaina. Lomautus tai irtisanominen uhkaa enimmillään 50:tä työntekijää.

Karelia-Upofloorilla on seitsemän tuotantolaitosta Suomessa ja tehtaat Venäjällä ja Romaniassa. Heinolan tehtaan lopettamisen jälkeen konsernin henkilöstömäärä on noin 900.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.