Karjalainen: Palkkaturvaa tarvitaan odotettua enemmän

Palkkaturvaa tarvitaan tänä vuonna selvästi odotettua enemmän, kertoo sanomalehti Karjalainen.

Lehden mukaan palkkaturvaa oli elokuun loppuun mennessä maksettu Suomessa yhteensä 25,3 miljoonaa euroa. Se on 2,5 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja ylittää selvästi budjetoidun tason.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioidaan, että koko tänä vuonna palkkaturvaa kertyy maksettavaksi noin 38 miljoonaa euroa, mikä on tämän vuosituhannen ennätys.

Palkkaturvaa budjetoitiin tälle vuodelle koko maassa 29,5 miljoonaa euroa. Mikäli budjetoidut varat eivät riitä, voidaan palkkaturvaan hakea lisää rahaa lisätalousarviolla tai ylityslupamenettelyllä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.