Katsastusten hinnoissa jyrkkää nousua

Henkilöautojen katsastukset ovat kallistuneet rajusti 15 vuoden aikana. Keskimäärin nousu on ollut 150 prosenttia. Nykyisellään henkilöauton katsastus maksaa keskimäärin 49 euroa, kun vuonna 1994 hinta oli 17 euroa.

A-Katsastuksen toimitusjohtaja Juha Tukiainen löytää hinnannousulle monta selittävää tekijää. Arvonlisävero ja AKEn omat valvontamaksut muodostavat hänen mukaansa tästä kolmasosan.

Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) ylijohtaja Jyrki Ritvala naurahtaa valvontamaksujen esiinnostamiselle.

-Jos tätä vyörytetään viranomaismaksun piikkiin, ollaan pikkuisen lapsellisella linjalla, Ritvala naurahtaa.

Autoliiton toimitusjohtajan Pasi Niemisen mukaan kilpailun vapauttaminen katsastusalalla on jäänyt puolitiehen. Hän painottaa sitä, että katsastusalan toiminta on edelleen määritelty tarkkaan asetuksilla ja viranomaisohjeilla. Niemisen mielestä nyt olisi korkea aika ottaa syyniin se, mikä vaikutus näillä säännöksillä on kilpailutilanteeseen.

Henkilöautokatsastukset erilleen ammattiautoista

Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) ylijohtaja Jyrki Ritvalan kieltää, että ala olisi viranomaisten säätelemää.

- Kilpailu on jäänyt puolitiehen siinä, ettei se näy hinnoissa. Kilpaillaan hyvistä kauppapaikoista ja sitä kautta asiakkaista, Ritvala sanoo.

Nykyisen lain mukaan katsastajalla tulee olla täyspalvelu sekä raskaiden että kevyiden autojen katsastukseen. Tämä tuntuu myös henkilöautojen katsastusmaksuissa.

- Me olemme ehdottaneet, että yhtä raskasta pistettä kohden voisi olla useita keveitä pisteitä. Se tekisi asian helpommaksi, AKEn Ritvala sanoo.

Autoliitto puolestaan ehdottaa, että henkilöautojen katsastus erotettaisiin kokonaan raskaasta kalustosta.

- Se on pikkuisen henkilöautomyönteinen ja Autoliitolle hyvin sopiva, enkä sitä kritisoi. Mutta myös raskas kalusto pitää hoitaa. Kenenkä syliin se kaatuisi, jos se kävisi hyvin kannattamattomaksi? AKEn Ritvala kysyy.

Kalliit katsastajat

A-Katsastuksen mukaan suuren lisän hintoihin tuovat henkilöstökulut. Työntekijöitä on palkattu reippaasti enemmän kuin ennen, koska kiristyvän kilpailun takia katsastusasemia on pitänyt lisätä.

Katsastajan pätevyysvaatimuksia kiristettiin 1990-luvun lopussa. Teknikon koulutus lopetettiin ja katsastajilta alettiin vaatia insinöörin papereita. Ja insinööri vaatii luonnollisesti insinöörin palkaa. Alaa vaivaa nyt työvoimapula, koska insinööri ei viihdy kovin hyvin auton alla.

-Yhtälö ei kerta kaikkiaan toimi, Tukiainen sanoo.

Katsastajat, Autoliitto ja AKE ovat samaa mieltä koulutuksesta. Liikenne- ja viestintäministeriöön on lähtenyt ehdotus pätevyysvaatimusten muuttamisesta. Sen mukaan katsastajan töitä voisi tehdä mekaanikko, jolla olisi lisäopintoja ja alan työkokemusta. Autoliiton Pasi Nieminen ei usko, että katsastuksen hinnat putoaisivat tämän takia.

A-Katsastuksen Tukiaisen mukaan viimeisen 15 vuoden aikana on jouduttu myös uusimaan laitteisto lähes kokonaan. Katsastusvaatimukset ovat kiristyneet, ja katsastusasemille on jouduttu hommaamaan uutta teknologiaa.

- Suomi on selvästi tiukempi kuin moni muu Euroopan maa, Tukiainen sanoo.

Samassa ajassa hintojen nousun kanssa myös katsastusten määrä on noussut viidenneksellä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.