Kaupan investointivimma jatkuu edelleen

Uusia ostoskeskuksia rakennetaan, vaikka kysyntä hiipuu.

Kaupan keskusliikkeet ovat alentaneet kasvuennusteitaan selvästi tälle vuodelle.

Siitä huolimatta kiivas liikepaikkarakentaminen jatkuu koko maassa kovalla vimmalla. Kilpailu pakottaa investoimaan, vaikka ekonomistit varoittavat kuluttajien ostohalujen hiipuvan.

Suomen suurin hypermarket löytyy nyt Joensuusta. Prisma on ykkönen, kunnes joku muu rakentaa taas isomman muutaman kuukauden kuluttua.

- Investoinnithan kehittyvät usein sykäyksittäin ja kulutus kasvaa tasaisesti. Tulee tilanteita joissa kulutus on pienempi kuin tarjonta, mutta se kyllä korjaantuu ajan myötä.

Kaupan liitto ei oman ilmoituksensa mukaan edes tilastoi alan investointeja. Se olisi vanhanaikaista, yritykset rakentavat ja kantavat myös riskit, liitto perustelee.

- Kaupan kehittäminenhän perustuu investointeihin, investoida pitää jotta pärjäisi.

Esimerkiksi Joensuussa rakennettiin viime vuonna noin 40 000 kauppaneliötä, siis 400 omakotitalon verran uutta tilaa.

Vielä helmikuussa kauppa ennusti jopa viiden prosentin kasvua. Nyt ennusteet on pudotettu puoleen. Kesko ilmoittikin tänään kannattavuuden heikentymisestä. S-ryhmä murehtii ostovoimaa.

- Tällä hetkellähän eletään sellaisessa noin neljän prosentin inflaatiossa ja ennustekin tähtää yli kolmen prosentin koko vuoden osalta, se on tietysti tappava yhdistelmä.

Kesko ilmoitti alkuvuoden myynnin kasvaneen vielä vajaan seitsemän prosenttia. S-ryhmä julkistaa luvut huomenna, mutta pääjohtaja lupasi tänään Joensuussa kaksinumeroista lukua.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.