Kaupan suhdannenäkymät yhä heikot

Vähittäiskaupan suhdannenäkymät eivät ole oleellisesti parantuneet alkuvuodesta, kertoo kaupan liitto.

43 prosenttia kauppiaista katsoo oman suhdannetilanteensa olevan heikko. Vain viiden prosentin mielestä tilanne on hyvä. Elinkeinoelämän Keskusliiton kyselyn mukaan 22 prosenttia yrityksistä odottaa suhdannetilanteen huononemista loppukeväästä ja 58 prosenttia uskoo tilanteen pysyvän samanlaisena.

Myös työllistämisodotukset ovat heikot. Euroopan komission laskemien luottamusindeksien mukaan suomalainen vähittäiskauppaa odottaa työllistävänsä edelleen selvästi heikommin kuin 2000-luvulla keskimäärin. Varsinkin vaatekaupassa työllistämisodotukset ovat synkät. Autokaupassa on sen sijaan virinnyt usko henkilöstön rekrytointeihin jo kevään aikana.

- Vaikka vaatekauppiailla odotukset kevään myynnistä ovat positiiviset viime vuoteen verrattuna, surkean viime vuoden jälkeen kevätmyynnin piristyminen ei vielä riitä pelastamaan alan työllisyyskehitystä, sanoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja liiton tiedotteessa.

Vaatekauppiaiden myyntiodotusten lisäksi myös päivittäistavarakaupassa myyntiodotukset ovat hivenen parantuneet niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

- Ahtaajien lakon vaikutusta indeksilukuihin on vaikea arvioida, mutta yleiskuvaa se on voinut hieman synkentää, sillä EK:n ja komission kyselyt tehtiin pitkälti ennen kuin lakko loppui. Toisaalta pitkään jatkunut talvi on viivästyttänyt kevätsesongin alkua, joten lakon vaikutukset esimerkiksi vaatekauppaan jäivät ehkä pieniksi, Kurjenoja arvioi.

Vähittäiskaupan myyntiodotukset eivät ole enää heikentyneet muualla Euroopassa. Ruotsissa ja Tanskassa odotetaan myynnin kasvavan kevään aikana kaikilla vähittäiskaupan sektoreilla, mutta työllisyydessä selvää käännettä parempaan ei kuitenkaan odoteta. Saksan vähittäiskaupassa on erityisen synkeät näkymät. Saksalaiset eivät odota myynnin kasvavan millään vähittäiskaupan osa-alueella ja erityisen synkältä näyttää saksalaisessa autokaupassa.

Teknisessä kaupassa eli yritysten välisessä kaupassa suhdannenäkymät ovat selvästi paremmat kuin viime vuonna. Vaikka myynnin odotetaankin lähtevän kasvuun varsinaisesti vasta loppuvuodesta, myös lähikuukausien myyntiodotukset ovat kohentuneet hivenen.

Teknisen kaupan työllisyys ei kuitenkaan tule vielä tänä vuonna alalla kasvamaan, sillä vain 12 prosenttia yrityksistä uskoo työllistävänsä tänä vuonna viime vuotta enemmän. Työllisyyttään aikoo vähentää 29 prosenttia teknisen kaupan yrityksistä. Myös teknisen kaupan kysely on toteutettu ennen ahtaajien lakon loppumista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.