KCI Konecranes irtisanoo Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa

KCI Konecranes vähentää henkilöstöään maailmalla, myös Suomessa. Hyvinkään ja Hämeenlinnan irtisanottavien määrää ei vielä haluta paljastaa.

KCI Konecranes vähentää henkilöstöään sekä Hyvinkäällä että Hämeenlinnassa. Yt-neuvottelut ovat jo alkaneet tai ovat alkamassa. Irtisanottavien määrää yhtiö ei tässä vaiheessa voi kertoa.

Henkilöstöä vähennetään myös Yhdysvalloissa. KCI Konecranesin toimitusjohtajan Stig Gustavsonin mukaan yhtiö lopettaa myös yhden toimipisteen Saksassa. Tehdas oli jo entuudestaan lopetuslistalla, mutta markkinatilanteen vuoksi se lopetetaan äkimmin. Lisäksi yhtiö lopettaa yhden tehtaan Euroopasta, mutta ei Suomesta.

KCI Konecranes jatkaa ja tehostaa viime osavuosikatsauksessaan mainitsemiaan toimia tehokkuuden lisäämiseksi ja kapasiteetin sopeuttamiseksi. Tehostus- ja sopeutumisohjelman toimenpiteistä aiheutuu yhtiölle arviolta 7 miljoonan euron kertaluonteiset kulut.

Teollisuusnosturien kysyntä on KCI Konecranesin mukaan pysynyt Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla vaisuna. Yhtiö ei pidä merkittävää käännettä parempaan lähiaikoina todennäköisenä. Yhtiön kunnossapitopalvelujen kysyntä kasvaa edelleen, useimpien teollisuusalojen alhaisista käyttöasteista huolimatta. Kasvu on kuitenkin entistä hitaampaa, KCI Konecranes kertoo.

Yhtiön mukaan vuoden 2002 tulostaso on edelleen saavutettavissa, mutta toimintaympäristö pysyy erittäin haasteellisena. Kertaluonteisten kulujen johdosta liikevoitto kokonaisuudessaan kuitenkin jää viime vuoden tasosta.

KCI Konecranes julkistaa osavuosikatsauksensa 7. elokuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.