Keskisuomalainen osti Savon Mediaa

Keskisuomalainen Oyj on tänään tehdyillä osakekaupoilla nostanut omistusosuutensa Savon Mediat Oy:ssä 49,8 prosentista 66,6 prosenttiin. Kauppahinta oli yhteensä 75,6 miljoonaa markkaa.

Kaupan tavoitteena on luoda keskeiseen Suomeen vahva lehtikonserni, jonka strategia palvelee nykyistä paremmin alueen elinolojen kehittymistä ja elinvoimaisuutta.

Kaupat perustuvat Savon Mediat Oy:n osakassopimukseen, jossa Keskisuomalaiselle on annettu oikeus ostaa muiden Savon Mediat Oy:n omistajien osuudet. Omistusjärjestelyyn sisältyen Keskisuomalaisella on optio nostaa omistuksensa 100 prosenttiin. Optiota voidaan käyttää 1.6.2004 alkaen.

Muiden Savon Mediat Oy:n osakkeenomistajien osuudet ovat tänään tehtyjen osake- kauppojen jälkeen: Sanoma Osakeyhtiö 14,5 %, Ilkka-Yhtymä Oyj 11,2 % ja TS-Yhtymä Oy 7,7 %.

Savon Mediat -konserni kustantaa Savon Sanomat, Iisalmen Sanomat ja Warkauden Lehti -nimisiä sanomalehtiä sekä 12 paikallislehteä ja yhtä ilmaisjakelulehteä. Se harjoittaa lisäksi lehtipainotoimintaa Kuopiossa ja Pieksämäellä.

Tilikaudella 2000 Keskisuomalainen-konsernin liikevaihto oli 251 miljoonaa markkaa ja Savon Mediat -konsernin liikevaihto 273 miljoonaa markkaa. Liikevoitot olivat vastaavasti 65 ja 29 miljoonaa markkaa. Henkilöstöä Keskisuomalainen- konsernissa oli keskimäärin 353 ja Savon Mediat -konsernissa 550 henkilöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.