KHO hylkäsi Etelä-Suomen Energian siirtohintavalituksen

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Etelä-Suomen Energian valituksen Energiamarkkinaviraston päätöksestä, koskien yhtiön sähkön siirron hinnoittelua.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Etelä-Suomen Energian valituksen Energiamarkkinaviraston (EMV) päätöksestä, joka koski yhtiön sähkön siirron hinnoittelun kohtuullisuutta. Virasto arvioi toissa vuoden lopulla, että Etelä-Suomen Energia oli perinyt asiakkailtaan vuosina 1997-2001 kohtuuttomina sähkön siirtomaksuina yhteensä noin 2,1 miljoonaa euroa.

KHO:n nyt vahvistaman EMV:n päätöksen mukaan Etelä-Suomen Energian on kolmen kuukauden kuluessa korjattava hinnoittelunsa tasolle, jota voi sähkömarkkinalain mukaan pitää kohtuullisena. Takavuosina kerättyä ylituottoa sen ei kuitenkaan tarvitse palauttaa takaisin asiakkaille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.