Kiina hyväksyi Nokian Microsoft-kaupan

Nokia on saanut Kiinan viranomaisten hyväksynnän kaupalle, jolla yhtiön matkapuhelintoiminnot myydään Microsoftille. Nokia ja Microsoft arvioivat, että koko yrityskauppa toteutuu huhtikuun aikana, Nokia tiedottaa.

Kaupan piti alun perin olla valmis jo maaliskuun loppuun mennessä. Maaliskuun lopulla Nokia kuitenkin kertoi aikataulun venyvän huhtikuulle, koska kaupalta puuttui vielä eräiden aasialaisten viranomaisten hyväksyntä. Yksi niistä oli juuri Kiina. Muun muassa EU ja Yhdysvallat ovat hyväksyneet Microsoft-kaupan jo aiemmin.

Nokia ja Microsoft ilmoittivat yrityskaupasta viime syksynä. Matkapuhelinten lisäksi Microsoft saa lisenssejä Nokian patentteihin.

Kaupan jälkeen Nokian ytimen muodostaa verkkoyhtiö NSN. Lisäksi Nokialle jää teknologiayksikkö ja eräitä muita toimintoja.

Nokia on luvannut kertoa Microsoft-kaupan sinetöinnin jälkeen tarkemmin tulevasta strategiastaan, muun muassa uuden toimitusjohtajan valinnasta.


 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.