Kiinan viennin lasku herättää huolta

Kiinan vienti laski yllättäen kesäkuussa.

Maan tullin mukaan viennin määrä väheni 3,1 prosenttia ja tuonnin 0,7 prosenttia. Lasku herätti pelkoa, että Kiinan talouskasvu on hiipumassa entisestään.

Markkinoilla oli ennakoitu, että vienti kasvaisi kesäkuussa neljä prosenttia ja tuonti kahdeksan. Vientiä jarruttavat heikko kysyntä maailman markkinoilla, kallistuva valuutta ja nousevat työvoimakustannukset, arvioi tullin tiedottaja.

ANZ-pankin ekonomistit arvioivat, että Kiina ei saavuta ennakoitua kahdeksan prosentin talouskasvua tänä vuonna. Viime vuonna jäätiin 7,8 prosentin kasvuun, mikä oli Kiinan talouden heikoin suoritus 13 vuoteen.

Tieto hidastuvasta viennistä painoi Aasian pörssit laskuun.

(MTV3 – STT – Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.