Kiistelty säästöpaketti läpi Kreikassa – tuhansille luvassa potkut

Kreikan parlamentti on hyväksynyt kiistellyn säästöpaketin. Sen myötä irtisanotaan tuhansia julkisen alan työntekijöitä, kuten opettajia ja poliiseja.

Paketti meni niukasti läpi äänin 153-140. Sen hyväksyminen oli ehto Kreikan seuraavalle tukierälle.

Suunnitelman mukaan 25 000 ihmisen työsuhde valtiolla järjestellään uudelleen. Heidän täytyy pian löytää toinen virka tai hyväksyä heille tarjottu työ. Jos uutta tointa ei löydy, työntekijä saa potkut.

Ennen äänestystä ainakin 4 000 ihmistä osoitti mieltään parlamentin edessä. Kiivasta vastustusta herättänyt paketti on viime päivinä saanut aikaan laajoja mielenosoituksia ja yleislakon.

Parlamentin täytyi hyväksyä lakipaketti, jotta Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) seuraava avustuspaketti toteutuisi. Avun suuruus on seitsemän miljardia euroa.

Kreikan julkisen sektorin työvoiman koko, kustannukset ja tehokkuus ovat olleet kansainvälisen yhteisön suurennuslasin alla. Kreikan on täytynyt tehdä monia uudistuksia neljän viime vuoden aikana vastineeksi 240 miljardista eurosta, jotka EU ja IMF ovat sille keränneet.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.