Kirkon talous heikentyi viime vuonna

Seurakuntien omavaraisuusaste on silti säilynyt korkealla, 92,8 prosentissa. Hiippakunnittain paras taloudellinen tilanne Oulussa, Turussa ja Helsingissä.

Evankelisluterilaisen kirkon talous heikkeni viime vuonna. Seurakuntien yhteenlaskettu tulos oli 47 miljoonaa euroa, kun luku oli edellisvuonna 74 miljoonaa euroa.

Seurakuntien vakavaraisuus säilyi silti hyvänä. Hiippakunnittain paras taloudellinen tilanne oli Helsingissä, Oulussa ja Turussa. Evankelisluterilaisten seurakuntien taloustilastosta kuitenkin selviää, että hyvinvointi oli epätasaisesti jakautunut. Moni seurakunta oli riippuvainen kirkon keskusrahaston toiminta-avustuksista.

Joka kolmannen seurakunnan talouden tulos oli viime vuonna negatiivinen, eli yhteensä tappiota kirjasi 141 seurakuntataloutta. Niistä useimmat pystyivät kuitenkin kattamaan vajeen edellisten vuosien ylijäämästä.

Kirkon keskusrahasto jakoi viime vuonna kaikkiaan 9,4 miljoonaa euroa toiminta-avustuksia. Eniten tukea saivat Kuopion, Oulun, Mikkelin ja Porvoon hiippakuntien seurakunnat.

Kirkollisverojen tuotto kasvoi 717 miljoonaan euroon, kun toissavuonna potti oli 714 miljoonaa euroa. Lisäksi kirkolle kertyi yhteisöveroa viime vuonna 96 miljoonaa euroa.

Kokonaiskustannukset olivat 768 miljoonaa euroa. Lapsi- ja nuorisotyön kustannukset olivat 234 miljoonaa euroa, ja se muodostikin vajaan kolmanneksen koko seurakuntien toiminnasta. Hautaustoimen ja kirkonkirjojen ylläpitoon kului yhteensä 97 miljoonaa euroa.

Seurakuntien omavaraisuusaste säilyi korkealla 92,8 prosentissa. Lainakanta kasvoi vuoden aikana 9,6 miljoonalla eurolla, ja lainaa oli keskimäärin 12 euroa seurakuntalaista kohti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.