Kodinkoneita vaihdetaan energiaa säästäviin malleihin

Kylmäsäilytyslaitteet kuten jää- ja viileäkaapit sekä pakastimet ovat kotitalouksien suurimpia yksittäisiä sähkönkuluttajia, sillä ne käyttävät kaikesta kotitaloussähköstä noin kolmanneksen.

Kuluttajien into vaihtaa vanhat laitteensa energiaa säästäviin malleihin näkyy myös elektroniikan tukkukaupan tilastoissa, sillä tukkukauppa toimitti kauppaan tammi-lokakuussa 788 000 suurta kodinkonetta. Tukkuhinnoin laskettuna niiden arvo oli yhteensä 1,3 miljardia markkaa. Yksin lokakuussa kasvua edellisvuoteen kertyi runsaat kymmenen prosenttia.

Kodin pienkoneita toimitettiin tammi-lokakuussa noin 1,7 miljoonaa yhteensä 319 miljoonalla markalla. Pienten kodinkoneiden toimitukset lisääntyivät lokakuussa viidenneksen. Niin ikään ompelukoneita toimitettiin lokakuussa 14 prosenttia viimevuotista enemmän.

Kaiken kaikkiaan elektroniikan tukkukaupan toimitukset jäivät tammi-lokakuussa kahdeksan prosenttia vuotta aiemmasta. Ala odottaa joulukaupan lisäävän kulutus- ja viihde-elektroniikan kysyntää. Etenkin DVD-soitinten odotetaan käyvän hyvin kaupaksi matkapuhelinten ohella.

Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan ulkomaisten vähittäisketjujen tulo Suomeen ja sen myötä lisääntynyt mainonta lisäävät kuluttajien kiinnostusta alan tuotteisiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.