KohdematkatKaleva ostaa Media-matkat

KohdematkatKaleva ostaa Yhtyneiltä Kuvalehdiltä useiden aikakausilehtien lukijamatkoja järjestävän Media-matkat- matkatoimiston. Kauppahintaa ei julkistettu. Media.matkat on selvästi ostajaansa pienempi, sen liikevaihto on vain 5-6 miljoonan euron vaiheilla.

Yhtyneet kuvalehdet


KohdematkatKaleva ostaa Yhtyneiltä Kuvalehdiltä muun muassa useiden aikakauslehtien lukijamatkoja järjestävän Media-matkat -matkatoimiston.

Media-matkojen liiketoiminta jatkuu kaupan jälkeen ennallaan ja 12 hengen henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden omistajan palvelukseen. Kauppahintaa ei julkistettu.

Toimitusjohtaja Mika Kiljusen mukaan KohdematkatKaleva vahvistaa kaupalla asemiaan erityisesti erikois- ja liikematkojen järjestäjänä, mikä on myös yhtiön aiemman kasvustrategian mukaista. Juuranto-yhtiöihin kuuluvan KohdematkatKalevan noin 250 miljoonan euron liikevaihtoa kauppa kasvattaa vain parilla prosentilla.

Media-matkat on selvästi ostajaansa pienempi eli sen liikevaihto on ollut vain 5-6 miljoonan euron vaiheilla. KohdematkatKaleva työllistää kaupan jälkeen noin 400 työntekijää. Vuonna 1977 Kerhomatkojen nimellä perustettu Media-matkat järjestää räätälöityjä lukijamatkoja muun muassa Seuran, Kotilieden, Suomen Kuvalehden, Annan, Kotilääkärin, Elämänilon, Käytännön Maamiehen ja Pirkan lukijoille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.