Kokonaistuotannnon kasvu jatkuu

Suomen kokonaistuotanto kasvoi kesäkuussa 2,7 prosenttia viime vuodesta. Toukokuuhun verrattuna kasvu oli 0,5 prosenttia.

Kokonaistuotannon kasvu on jatkunut helmikuusta lähtien. Tilastokeskuksen mukaan tuotanto lisääntyi neljällä päätoimialalla kuudesta viime vuoteen verrattuna.

Eniten kasvoi teollisuuden tuotanto, joka lisääntyi yli viisi prosenttia. Kaupan myyntimäärät nousivat vajaat neljä prosenttia, kun maa- ja metsätalouden sekä julkisten ja muiden palveluiden tuotanto kasvoi noin prosentin. Pientä hiljenemistä oli sen sijaan liikenteessä ja rakentamisessa, joiden tuotanto supistui noin prosentin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.