Kolin matkailulla kovat kasvutavoitteet

Kolille on suunnitteilla muun muassa huoneistohotelleja, vesi- ja saunamaailma sekä monitoimihalli.

Kolin matkailu pyrkii yli kaksinkertaistamaan vuodepaikkamääränsä vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteena on kasvattaa majoituskysyntää jopa 400 000 yöpymisellä vuodessa. Alueen ravintoloiden asiakaspaikkamäärät myös lähes kolminkertaistetaan.

-Kasvutavoite ei ole utopiaa. Kiinnostus Kolia kohtaan on kasvanut. Uskon, että vuodepaikkojen lisäys ja palvelutason merkittävä parannus vie meidät tavoitteeseen. Matkailun ympärivuotisuuden lisääminen on tärkeää, sanoo Lieksan kaupunginjohtaja Esko Lehto.

Kolille on suunnitteilla mittavia rakennusinvestointeja, kuten huoneistohotelleja, vesi- ja saunamaailma sekä monitoimihalli. Ensimmäinen huoneistohotelli on lupavaiheessa. Tänä vuonna alueelle nousi jo 400 neliön Loma-Kolin Portin palvelukeskus.

Kaikkien vuoteen 2015 mennessä suunniteltujen investointien yhteenlaskettu hintalappu näyttää 70-150 miljoonaa euroa. Valtaosa investoinneista maksetaan yksityisten sijoittajien rahapussista. Investointikustannukset ovat kohtuullisia verrattuna moniin muihin alueisiin Suomessa, Lehto toteaa.

Visiona on, että Kolin matkailukeskus tunnetaan vuonna 2015 monipuolisena luontomatkakohteena, jossa ekologinen näkökulma on otettu huomioon myös investoinneissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.