Komissio hyväksyi Fortumin kaupan saksalaisyhtiöstä

EU:n komissio on hyväksynyt Fortumin kaupan saksalaisesta Wesertal-energiayhtiöstä. Komissio katsoo, että Wesertalin siirtyminen Fortumille ei johda hallitsevaan markkina-asemaan Saksassa.

IVO:sta ja Nesteestä muodostettu suomalainen energiayhtiö Fortum ilmoitti viime syyskuussa ostavansa saksalaisen Wesertal GmbH:n 2,3 miljardilla markalla. Komission mukaan Fortum pääsee kaupan myötä helpommin Saksan vapautuneille sähkömarkkinoille. Komissio kuitenkin toteaa, että yhtiöiden toiminnat eivät mene maantieteellisesti limittäin. Siten omistusmuutos ei aiheuta hallitsevaa markkina-asemaa Wesertalin toiminta-alueella Saksassa.

Fortum perusteli syksyllä kauppaa osana yhtiön strategiaa keskittyä ydintoimintaan eli energiaan. Fortumin yksi tavoite on ollut saada Saksassa jalansija sähkön myynnissä, tuotannossa ja jakelussa. Saksa on energia-alalla suurin yksittäinen markkina-alue Euroopassa.

Wesertal välittää Keski-Saksan alueella sähköä ja kaasua. Yhtiöllä on kotitalousasiakkaita noin 400 000. Lisäksi se toimii jätehuoltoalalla ja julkisessa joukkoliikenteessä. Neljän kunnan omistaman Wesertalin liikevaihto on yli 1,5 miljardia markkaa ja se on toiseksi suurin kunnallisessa omistuksessa oleva saksalainen energiayhtiö.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.