Kone teki hyvän tuloksen

Kone-konsernin saadut tilaukset kasvoivat tammi-kesäkuussa 15 prosenttia 990 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevaihto kasvoi 10 prosenttia 1,159 miljardiin euroon.

Kone kertoo osavuosikatsauksessaan, että sen kannattavuus parani edelleen. Tulos ennen satunnaiseriä ja veroja oli 60 miljoonaa euroa (21 miljoonaa vuotta aiemmin). Koneen tilauskanta on nyt ennätystasolla.

Koneen tulos on aiemmin muodostunut vuoden loppupuolella. Nykyisin tulos kertyy huomattavasti tasaisemmin vuoden aikana. Muutokseen ovat vaikuttaneet tuotannon ja toiminnan tehostuminen erityisesti uuteen teknologiaan perustuvien tuotteiden osalta.

Kone kertoo, että sen tilausten saanti kehittyi myönteisesti kaikilla yhtiön markkinoilla. Uusien hissien ja liukuportaiden tilaukset kasvoivat noin seitsemän prosenttia kun valuuttakurssien vaikutus eliminoidaan. Modernisaatiotilaukset kasvoivat vastaavasti yhdeksän prosenttia. Yhteensä konsernin saadut tilaukset kasvoivat lähes kahdeksan prosenttia kun valuuttakurssien vaikutus huomioidaan.

Koneen huolto- ja kunnossapitotoiminnan huoltokanta on lähes 500 000 hissiä ja liukuporrasta.

Kone arvioi yhtiön tuotteiden kysynnän säilyvän hyvänä. Samoin konsernin tilauskannan sekä huollossa olevien hissien ja liukuportaiden määrän odotetaan kehittyvän myönteisesti. Konsernin tilauskannan määrään ja laatuun sekä liiketoimintojen kehittämistoimien vaikutuksiin perustuen konserni tavoittelee vuonna 2000 merkittävästi parempaa tulosta kuin vuotta aikaisemmin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.