Koneelta positiivinen tulosvaroitus

Koneen myynnin kasvu ja tuloskehitys on ollut alkuvuonna ennakoitua vahvempaa. Myös tilausten kasvu on jatkunut hyvällä tasolla.

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone on antanut positiivisen tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan sen myynnin kasvu ja tuloskehitys on ollut tammi-toukokuussa ennakoitua vahvempaa.

Myös tilausten kasvu on jatkunut hyvällä tasolla, ja kehitysohjelmat ovat tuottaneet tuloksia.

Koneen mukaan positiivinen kehitys alkuvuonna vaikuttaa koko vuoden näkymiin. Yhtiö kertoo tarkistavansa tälle vuodelle antamaansa ohjeistusta ylöspäin tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen yhteydessä heinäkuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.