Konkurssien määrä uhkaavassa nousussa

Konkurssien määrä on kasvanut. Suomen Asiakastiedon mukaan huhtikuussa jätettiin yli 300 hakemusta.

Vuodenvaihteen jälkeen konkurssiin on haettu 1600 yritystä.

Jos sama tahti jatkuu loppuvuonna, konkurssien määrä nousee koko vuonna toiseksi korkeimmaksi 2000-luvulla. Pahin vuosi oli finanssikriisiä seurannut 2009, jolloin Suomessa tehtiin yhteensä 3763 konkurssihakemusta.

Eniten hakemuksia kertyi huhtikuussa tukku- ja vähittäiskaupoilta, mutta myös majoitus- ja ravitsemusalalla hakemusten määrä nousi selvästi. Vaikeudet näyttävät jatkuneen toukokuussa.

Maakuntien väliset erot olivat selviä. Konkurssien määrä nousi eniten Päijät-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Uudellamaalla, jossa yrityksiä on eniten, konkurssien määrä kasvoi yhdeksän prosenttia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.