Korkojen nousu tuntuu asuntovelallisella

Asuntolainojen korot ovat nousseet muutamassa vuodessa noin 50 prosenttia. Tilanne on ajanut etenkin monien lapsiperheiden elämän tiukille.

Tilanne huolestuttaa myös pankkiväkeä, sillä yhä useammassa perheessä velanhoitoon menee kuukaudessa yli 30 prosenttia tuloista eli yli pankkien hyväksymän maksimin.

Viisi vuotta sitten asuntolainaa sai jopa alle kolmen prosentin korolla. Sen jälkeen viitekorko onkin kohonnut vauhdilla jopa 60-70 prosenttia.

- Tällä hetkellä meillä menee 140 euroa enemmän kuukaudessa korkojen maksuun kuin mitä meni lainaa ottaessa, kertoo kaksi vuotta sitten talon rakentanut Juuso Kokkoniemi.

Tavallisimman, euriboriin sidotun asuntolainan, korko on noussut viidessä vuodessa jyrkästi. Suurissa asuntolainoissa tämä merkitsee vuosien pidennystä laina-ajoille, ellei maksueriä ole kyetty suurentamaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.