Kosmetiikasta tullee EU:lle kauppariita

Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen välille odotetaan uutta kauppasotaa kosmetiikkatuotteiden kaupassa. EU kieltää ensi heinäkuusta lähtien markkinoimasta alueellaan sellaisia kosmetiikkatuotteita, joita on testattu eläimillä.

Yhdysvalloissa ja Japanissa taas ei ole vastaavaa kieltoa, mikä merkinnee ongelmia. Nuorempi hallitussihteeri Anne Haikkonen kauppa-ja teollisuusministeriöstä sanoo Aamulehdessä, että asetelmaan sisältyy kaikki kauppariidan ainekset.

Eläinkokeet kosmetiikkateollisuudessa piti alunperin kieltää jo toissavuonna, mutta EU lykkäsi päätöstä puolitoista vuotta. Lykkäystä perusteltiin sillä, että vaihtoehtoisia menetelmiä ehditään ottaa käyttöön.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.