Kotitalouksien velkaantuminen ja vaurastuminen jatkui

Kotitalouksien velkaantumisaste nousi viime vuonna 98 prosenttiin. Kotitalouksien vaurastuminen kuitenkin jatkui rahastosijoitusten kasvun sekä osakekurssien nousun ansiosta.

Kotitalouksien velkaantuminen jatkui viime vuonna voimakkaana. Tilastokeskuksen mukaan kotitaloudet ottivat lainaa yhdeksän miljardia euroa enemmän kuin lyhensivät vanhoja lainoja.

Kaikkiaan kotitalouksilla oli lainoja vuoden lopussa lähes 80 miljardia euroa ja muita velkoja vajaat 10 miljardia euroa. Kotitalouksien velkaantumisaste eli luottojen suhde käytettävissä oleviin tuloihin nousi 98 prosenttiin.

Kotitalouksien vauraus lisääntyi jälleen

Rahastosijoitusten voimakkaan kasvun ja osakekurssien nousun jatkumisen ansiosta kotitalouksien varallisuus kasvoi edelleen viime vuonna. Niiden nettovarallisuus eli kaikkien velkojen ja varojen erotus nousi vuoden lopussa 103,9 miljardiin euroon eli 3,7 miljardia euroa suuremmaksi kuin vuotta aiemmin.

Kotitalouksien vauraus lisääntyi viime vuonna neljättä vuotta perättäin. Varallisuus kasvoi vuosien 2001-2002 notkahduksesta nettomääräisesti 20 miljardia euroa. Kymmenessä vuodessa kotitalouksien nettovarallisuus kasvoi peräti 61 miljardia euroa eli 2,5 kertaa suuremmaksi kuin 1996.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.