Kriisimaiden laina-aikoja halutaan pidentää ja korkoja laskea

Euroalueen huippukokouksen päätösasiakirjaluonnoksen mukaan Kreikan ja muiden kriisimaiden lainapakettien maksuaikoja pidennetään 15 vuoteen 7,5 vuodesta. Myös lainojen korot tippuvat uutistoimisto Reutersin hankkiman luonnoksen mukaan 3,5 prosenttiin 4,5-5,8 prosentista.

Luonnoksen mukaan Euroopan vakausrahaston valtuuksia ja kykyä puuttua nopeammin kriisimaiden ongelmiin aiotaan lisätä. Rahastolle myös kaavaillaan mahdollisuutta tukea hallituksia rahoittamalla kriisin vuoksi vaikeuksiin joutuneita pankkeja.

Saksan liittokansleri Angela Merkel uskoo, että Kreikan uudesta tukipaketista löytyy sopu. Merkel sanoi tänään ennen kokousta, että uuden paketin avulla pystytään tarttumaan ongelmien ytimeen.

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kertoi tänään, että euroalueen johtajat eivät sulje pois Kreikan ajautumista osittain maksukyvyttömäksi. Kaikki on kuitenkin tehtävä sen välttämiseksi.

Hänen mukaansa yksityisen sektorin täytyy osallistua Kreikan tukipakettiin.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.