KRP ei aloita Pöyrystä esitutkintaa

Keskusrikospoliisi (KRP) ei aloita esitutkintaa konsulttiyhtiö Pöyryn ja Maailmanpankin jutussa. KRP:n mukaan ei ole syytä epäillä, että yhtiö olisi syyllistynyt rikokseen.

KRP alkoi selvitellä Pöyryn tytäryhtiön Pöyry Management Consultingin toimia, kun se oli kesäkuussa joutunut Maailmanpankin mustalle listalle eli ei-vastuullisten yritysten listalle. Pankki oli ilmoittanut asiasta ennen listausta Suomen poliisille.

Asiassa ei kuitenkaan KRP:n selvitysten pohjalta löytynyt viitteitä rikosepäilystä.

Maailmanpankki perusteli päätöstään kesäkuussa yhtiön tarjoamilla "sopimattomilla eduilla" ja väärillä laskuilla. Myöhemmin Maailmanpankki täsmensi Taloussanomille, että kyse oli yksittäisestä lahjasta pankin työntekijälle Itä-Aasiassa vuonna 2009.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.