Kullan hinta putosi alimmilleen viiteen vuoteen

Kullan hinta putosi alimmilleen yli viiteen vuoteen.

Kaikkiaan kullan maailmanmarkkinahinta laski neljä prosenttia käväisten alle 1088 dollarissa unssilta, alimmilleen sitten maaliskuun 2010. Kulta on toipunut päivän mittaan hieman, ja noteeraus Lontoon metallipörssissä on noussut yli 1,1 dollariin.  

Myös platinan hinta laski viisi prosenttia eli alimmilleen sitten vuoden 2009. Platinan hinta laski 942 dollariin unssilta.  

Syynä kullan äkilliseen neljän prosentin pudotukseen pidetään sitä, että Kiina myi yllättäen Shanghain kultapörssissä suuria määriä kultavarannoistaan. Kaupankäynti kullalla oli tänä aamuna poikkeuksellisen vilkasta.  

Kullan hinta on ollut alamäessä jo vuodesta 2011 lähtien. Tavallisesti Kiina ostaa kultaa silloin, kun sen hinta putoaa.  

Hinnan putoamiseen vaikuttaa myös se, että Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtaja Janet Yellen kertoi viime viikolla Fedin nostavan ohjauskorkoaan, jos Yhdysvaltain talous jatkaa kasvuaan odotusten mukaisesti.

Dollari on vahvistunut Yellenin ilmoituksen jälkeen, minkä seurauksena sijoituksia on siirtynyt kullasta dollariin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.