Kuluttajaliitto: Pankit kiristävät asiakkaitaan

Pankit ovat alkaneet vaatia asuntolaina-asiakkaitaan käyttämään pankin omaa kiinteistönvälitystoimistoa, kertoo Kuluttajaliitto.

Liiton mukaan asiakkaille on esitetty suurempaa omavastuuta tai korkeampaa lainamarginaalia, jos vanhaa asuntoa ei ole annettu kaupattavaksi pankkiryhmän omalle välitysliikkeelle.

Liitto kertoo, että sen tietoon on tullut useita tapauksia, joissa muun muassa Nordea ja Osuuspankki ovat vaatineet kytkyä lainaneuvottelujen saamiseksi eteenpäin. Sopimus pankkien asunnonvälittäjien kanssa on voinut olla jopa 50 prosenttia kalliimpi kuin riippumattoman välittäjän kanssa.

Menettely on Kuluttajaliiton mukaan selvästi Finanssivalvonnan ohjeen vastainen. Liitto esittää, että Finanssivalvonta aloittaa pikaiset toimet kytkykaupan lopettamiseksi.



 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.