Kuluttajien luottamus talouteen liki ennallaan

Kuluttajien luottamus talouteen on pysynyt lähes ennallaan. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattori oli helmikuussa 10,6, kun se tammikuussa oli 11,9. Vuosi sitten helmikuussa tuottamus talouteen oli hieman nykyistä vahvempi.

Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä ovat sen sijaan pessimistiset. Helmikuussa 23 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan 12 kuukauden aikana. Useampi eli 28 prosenttia kuluttajista puolestaan arvioi maamme talouden huononevan.

Omaan talouteensa kuluttajat uskovat kuitenkin edelleen vahvasti. 26 prosenttia kuluttajista arvelee taloudellisen tilanteensa kohenevan ja vain 8 prosenttia sen huononevan seuraavan vuoden aikana.

Lainanottoa ja kestotavaroiden ostamista pidetään hyvin kannattavana. Kuluttajista 73 prosenttia pitää lainan ottamista edullisena, ja 13 prosenttia kotitalouksista suunnittelee lainaa vuoden kuluessa. Säästämistä pitää kannattavana 61 prosenttia kuluttajista ja kotitalouksista peräti 77 prosenttia uskoo pystyvänsä säästämään seuraavien 12 kuukauden aikana.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.