Kvaerner Masa-Yardsin Turun telakalla työnseisaus

1300 Kvaerner Masa-Yardsin työntekijää palaa työpaikalleen huomisaamuna. Työnseisaus on vastalause yhtiön tuoreimmille irtisanomisille.

Noin 1300 Kvaerner Masa-Yardsin Turun telakan työntekijää poistui työpaikaltaan tänään puolen päivän aikaan. Työnseisaus kestää huomisaamuun.

Työnseisaus on vastalause tuoreimmille irtisanomisille ja suunnitelmille ulkoistaa telakan puu- ja ohutlevypaja, kertoo pääluottamusmies Jari Aalto.

Parin viime viikon aikana on aiemmin käytyjen yt-neuvottelujen mukaisesti irtisanottu 21 työntekijää. Aallon mukaan irtisanomiset eivät olisi olleet välttämättömiä, koska telakka on saanut uuden jättiristeilijätilauksen. Aiemmin tänä vuonna on jo irtisanottu noin 70 työntekijää. Lomautettuna on tällä hetkellä vajaat 400.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.