Kyprosta tuetaan 10 miljardilla - talletuksistakin kerätään veroa

Kypros saa euromailta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä 10 miljardin euron tukipaketin. Asiasta päästiin sopuun valtiovarainministerikokouksessa Brysselissä.

Euromaiden ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n sopima Kyproksen tukijärjestely iskee pankkitallettajiin, joista tiettävästi noin puolet on venäläisiä. Noin 6 miljardia kerätään talletuksiin kohdistuvilla veroilla.

Kyproksen hallitukselle ratkaisu oli rankka.

– En haluaisi olla se ministeri, joka tämän tekee, valtiovarainministeri Michael Sarris sanoi yöllä Brysselissä.

Euroryhmän puheenjohtaja, hollantilainen Jeroen Dijsselbloem perusteli ratkaisua sillä, että Kyproksen pankkisektori on valtiontalouteen nähden ylisuuri ja sen pelastaminen vaatii toimia, joita ei ole muiden kriisimaiden kohdalla nähty.

– Emme ole rankaisemassa Kyprosta, vaan hoitamassa sen ongelmia, Dijsselbloem sanoi.

Yli 100 000 euron talletuksille tulee 9,9 prosentin kertaluonteinen vero ja pienemmille talletuksille 6,75 prosentin vero. Myös talletusten korkotuloja verotetaan.

Siirrot pankkitileiltä estetty

Maksut tulevat virallisesti voimaan tiistaina, maanantain pankit ovat kiinni. Jo viikonlopun aikana Kypros estää sähköiset siirrot pois pankkitileiltä.

Sopimuksen mukaan Kypros myös nostaa yritysverotustaan 2,5 prosenttiyksiköllä 12,5 prosenttiin ja verottaa pankkitalletuksia.

Kreikan talouskriisin koettelema Kypros pyysi tukea euromailta viime kesänä.

Kypros on viides euromaiden tukeen turvautunut maa. Aiemmin tukeen ovat turvautuneet Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja.

Kyproksen tukipaketti on tähänastisista selvästi pienin.

(MTV3 - STT - Reuters)

Katso Helena Petäistön juttu (Seitsemän uutiset 16.3.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.