IMF: Kreikka suostuu maksamaan lainaerän torstaihin mennessä - varat vähissä

Kreikka on luvannut maksaa 450 miljoonan euron lainaerän Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle huhtikuun 9. päivään mennessä. Asiasta kertoo IMF:n johtaja Christine Lagarde.

Lagarde on tavannut yöllä Kreikan valtiovarainministerin Gianis Varoufakisin. Lagarden mukaan neuvotteluja Kreikan lainaohjelman jatkosta voidaan nyt jatkaa ripeästi.

Varoufakis puolestaan sanoo, että Kreikan hallitus aikoo toteuttaa maassa merkittäviä uudistuksia ja nopeuttaa neuvotteluja lainoittajiensa kanssa.

Kreikka ei ole saanut uusia lainaeriä viime vuoden elokuun jälkeen, ja sen varat ovat vähissä. Uutistoimisto Reuters uutisoi muutama päivä sitten Kreikan kertoneen lainoittajilleen, että sen rahat loppuvat 9. huhtikuuta, ellei se saa käyttöönsä uusia lainaeriä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.