Lähde: Kreikka pyytämässä ensimmäistä lainaerää

Kreikka aikoo pyytää tänään ensimmäistä lainaerää maalle luvatusta apupaketista, kertovat uutistoimistot lähteiltään saamiinsa tietoihin viitaten. Nostoerän on määrä olla noin 20 miljardia euroa, josta EU:n osuus olisi 14,5 miljardia euroa ja loppusumma tulisi Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä.

Kreikka tarvitsee lainaa ennen toukokuun 19. päivää, jolloin osa maan lainoista erääntyy maksettavaksi.

Euromaat ja IMF ovat luvanneet Kreikalle 110 miljardin euron tukilainapaketin, jotta velkakriisissä rypevä maa pääsisi takaisin jaloilleen.

Lainojen vastineeksi Kreikka joutuu toteuttamaan tiukan kulukuurin, johon kuuluu muun muassa veronkiristyksiä ja palkkojen leikkauksia. Kreikan hallitus hyväksyi eilen kiistellyn eläkeuudistuksen, joka leikkaa eläkkeitä jopa 20 prosenttia.

Uutistoimistojen mukaan Kreikka lähettää myöhemmin tänään pyynnön apupaketin aktivoimisesta Euroopan komissiolle, Euroopan keskuspankille ja IMF:lle.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.