Lännen Tehtailta tulosvaroitus

Lännen Tehtaat -konsernin ulkomaisten tytäryhtiöiden liiketoiminta on kehittynyt aiempia odotuksia heikommin, mikä vaikuttaa yhtiön tämän vuoden tulokseen. Konsernin tilikauden liikevaihto jää viimevuotisesta, ja tuloksen arvioidaan olevan enintään vuoden 2000 tasoa. Yhtiö kertoi tulosvaroituksestaan aamulla.

Lännen Tehtaat kertoo, että hintataso Puolan pakastemarkkinoilla on säilynyt alhaisena, eikä pakasteruokien markkinatilanne ole kehittynyt odotusten mukaisesti. Teollisuuspakasteiden vientikauppaa on haitannut zlotyn kurssin vahvistuminen. Tehostamistoimenpiteet ovat pienentäneet Puolan-yhtiön tappiota, mutta yhtiön toimintaa ei ole pystytty kääntämään voitolliseksi, Lännen Tehtaat kertoo.

Myös Machinium-ryhmään kuuluvien ruotsalaisten tytäryhtiöiden tuloskehitys on ollut ennakoitua heikompi, yhtiö kertoo. Ruotsin kruunun heikkous ja maarakennuskoneiden kysynnän vähäisyys heijastavat vaikutuksensa myös maarakennuskoneiden kotimaiseen valmistusyhtiöön. Machinium-ryhmän Ruotsin-tytäryhtiöissä käynnistetyn toimintojen tehostamisohjelman vaikutukset näkyvät pääosin vasta vuonna 2002. Maarakennuskoneiden kysyntä on jatkunut vilkkaana Virossa. Kokonaisuutena Machinium-ryhmän tilikauden tuloksen arvioidaan muodostuvan viime vuotta paremmaksi, mutta suunniteltua heikommaksi, Lännen Tehtaat kertoo.

Elintarvikeryhmään kuuluvien Apetit-yksikön ja Lännen Sokerin samoin kuin Lännen Plant Systemsin ja Lännen Rehun toiminta on kehittynyt ennakoidulla tavalla eivätkä yksiköiden tulosodotukset poikkea aiemmin kerrotusta, Lännen Tehtaat kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.