Lehti: Ekokem suunnittelee toista voimalaa Riihimäelle

Ongelmajätekonserni Ekokem suunnittelee voimalan rakentamista Riihimäelle, kertoo Aamuposti tänään. Ajatuksena on rakentaa kakkosvoimala viime syksynä valmistuneen jätevoimalan jatkeeksi.

Yhtiö aikoo julkistaa suunnitelmansa lähiviikkoina. Lehden haastattelema yhtiön toimitusjohtaja Esa Tommila tyytyy toistaiseksi vain toteamaan, että suunnittelutyötä tehdään vakavissaan.

Ensimmäinen voimala otettiin Riihimäellä vastaan ristiriitaisin tuntein. Aamupostin mukaan Suomen luonnonsuojeluliitto ja sen Uudenmaan piiri vastustivat voimalan rakentamista. Niiden valitukset menivät kuitenkin nurin tuomioistuimissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.