Lehti: Wärtsilän moottorikaupoissa epäselvyyksiä

Konepajayhtiö Wärtsilä teki moottorikauppoja Gotlantiin normaalista liiketoiminnasta poikkeavalla tavalla vuonna 1999, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Asia ilmenee Visbyn käräjäoikeuden lahjusoikeudenkäynnissä esillä olleista asiakirjoista. Wärtsilän myyntipäällikkö kertoi poliisikuulusteluissa viime kesänä, ettei hän ole 20-vuotisen myyntiuransa aikana kohdannut samanlaista järjestelyä. Oikeudenkäyntiasiakirjojen antama kuva poikkeaa Wärtsilän julkisuuteen kertomista tiedoista.

Wärtsilän mukaan kyse näytti olevan normaalista kaupanteosta. Wärtsilä maksoi singaporelaisen konsulttiyhtiön tilille Sveitsiin miljoona euroa vuosina 2000 ja 2001. Maksu perustui Wärtsilän ja varustamon konsulttisopimukseen. Konsulttipalkkiot menivät kuitenkin varustamon johtajan yksityistilille. Esitutkintapöytäkirjojen mukaan rahat maksettiin, vaikka varsinaista laskua ei Wärsilään tullut.

Wärtsilästä kerrotaan yhtiön joutuneen harhautetuksi maksamaan miljoonan euron lahjukset. Jutun syyttäjä ja poliisi Ruotsissa ovat puolestaan sitä mieltä, että Wärtsilässä tiedettiin konsulttipalkkioiden olevan lahjuksia. Lahjusoikeudenkäynti voi johtaa esitutkintaan myös Suomessa.

(MTV3-STT)

Missä kulkevat lahjonnan rajat? Kysymystä pohtii MTV3:n haastattelussa vuorineuvos, kansanedustaja Jere Lahti.

(Huomenta Suomi 25.09.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.