Lehtitieto: Pohjola ja Aktia kaavailevat yhteistyötä

Vakuutus- ja rahoituskonserni Pohjolasta ei haluttu tänään kommentoida lehtitietoja, joiden mukaan Pohjola ja säästöpankki Aktia neuvottelevat yhteistyöstä. Asiasta kertoivat Aamulehti ja Turun Sanomat.

Lehtien mukaan yksi mahdollisuus on, että Pohjola ostaa ruotsalaisen FöreningsSparbankenin osuuden Aktian osakkeista eli vajaat 25 prosenttia. Niiden mukaan tiiviit neuvottelut osapuolten kesken ovat ratkaisuvaiheessa.

Pohjola kertoi eilen julkistavansa strategiansa pääkohdat ja taloudelliset tavoitteensa helmikuun lopussa. Pohjola hankki kesällä pankkiiriliike Conventumin, mikä kariutti lopullisesti osuuspankkiryhmän kanssa kaavaillun yhteistyön.

Pohjolasta todettiin tänään, että esillä on edelleen useita vaihtoehtoja yhtiön strategian mukaisten rajattujen pankkipalvelujen liittämiseksi konserniin.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.