Lentomatkustajien valitukset lähes kaksinkertaistuneet

Valitukset koskevat lähinnä matkatavaroiden rikkoutumisia tai katoamisia.

Eurooppalaisten lentomatkustajien valitukset lähes kaksinkertaistuivat viime vuonna verrattuna edelliseen vuoteen, kertoo Euroopan kuluttajakeskus.

Suurin osa valituksista koski matkatavaroiden rikkoutumisia tai katoamisia. Asiakkaiden mielestä myös asiakaspalvelussa oli puutteita.

Eniten valituksia kohdistui irlantilaisiin, espanjalaisiin ja brittiläisiin lentoyhtiöihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.