Levi tähtää Pohjoismaiden suurimmaksi vuonna 2020

Levin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Jussi Töyrylä omaa vision. Sen vision mukaan Levi kasvaa vuoteen 2020 mennessä Pohjoismaiden suosituimmaksi matkailukeskukseksi – kesälläkin.

Jussi Töyrylä katselee alas Levin keskukseen tunturinsa rinteeseen rakennetusta hotelli- ja kongressikeskus Levi Summitista. Hänen katseessan on ilmiselvää ihailua.

80 miljoonan investoinnit

- Investoinnit ovat tänä vuonna 80 miljoonaa. Meille valmistui tähän viereen juuri hotelli Panorama 170 huoneen kapasiteetilla. Se maksoi 25 miljoonaa euroa.

Töyrylän puheesta kuvastuu, että laajentumista tehdään kunnianhimoisesti, mutta koko ajan oma tilanne tarkasti tiedostaen.

- Tavoite on tosiaan olla vuonna 2020 Pohjoismaiden johtava ympärivuotinen matkailukeskus. Ruotsin Åre on tällä hetkellä se suosituin.

Töyrylän mukaan Levin kasvu on viime vuosina ollut jopa edellä aikataulua, kun ajatellaan vuotta 2020.

- Nyt meillä on 23 000 vuodepaikkaa. Silloin olisi tarkoitus olla lukemassa 35 000. Viimeiset viisitoista vuotta on menty yli tuhannen uuden vuodepaikan vauhtia per vuosi, hän kertoo.

Levi pärjää lamassakin

Pelkästään bisneslukuja arvioimalla Levi on selviytynyt rankoista taloudellisista ajoista mainiosti.

- Viime sesonkimme kasvu oli kolmen prosentin luokkaa. Tänä vuonna asiat ovat menneet hyvin ja uskon kasvuun. Mutta me emme katsele asioita lyhyellä tähtäimellä, ajattelemme 10-20 vuoden päähän jo nyt.

Ihmisten ostokäyttäytyminen on Töyrylän mielestä osoittautunut taloustaantuman aikana muuttumisen merkkejä.

- Viime vuoden lokakuun ja tämän vuoden lokakuun myynti nousi meillä 26 prosenttia. Ihmiset tekevät päätöksen tässä taloustilanteessa viime tingassa, hän kertoo.

Levi ei ole turistille pelkästään murtomaahiihtoa ja laskettelua.

- Meidän etujamme kansainvälisesti ovat lumivarmuus, Lapin eksotiikka, joulupukki, joitakin mainitakseni. Olemme todella monipuolinen matkailukeskus. Vain 1/3 kävijöistämme laskettelee ja hiihtää, ulkolaiset vielä vähemmän, Töyrylä valaisee.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.