Lidl katuu suhtautumistaan ay-liikkeeseen

Kauppaketju Lidlin toimitusjohtaja myöntää nyt, että yhteistyö ammattiliiton kanssa olisi pitänyt aloittaa aiemmin.

Suomen Lidlin toimitusjohtaja Antti Tiitola katuu yhtiön kulmikasta suhtautumista ammattiyhdistysliikkeeseen. Tiitola tunnustaa Kauppalehti Pressossa, että yhteistyö palvelualan ammattiliiton Pamin kanssa olisi pitänyt aloittaa aiemmin.

Tiitolan mukaan Lidlin nuori johto ei osannut ottaa huomioon ay-liikkeen asemaa Suomessa. Nyt suhteet ovat normaalit, hän vakuuttaa.

Lidl on loukkaantunut saamastaan kielteisestä julkisuudesta, koska yhtiö on perustanut Suomeen kolmessa vuodessa 1600 työpaikkaa ja tuonut maahan paljon rahaa ja hyvinvointia.

Tiitola arvostelee huomenna ilmestyvässä Presson haastattelussa myös kilpailijoita liian tiiviistä keskinäisestä veljeilystä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.