Liikanen on vahvoilla jatkosuunnitelmissaan Suomen Pankissa

Kenestä tulee Suomen Pankin pääjohtaja seuraavaksi seitsemän vuoden virkakaudeksi? Kysymykseen saadaan vastaus lähikuukausina.

Suomen Pankin pääjohtajan määräaikainen virka tulee hakuun vajaan kahden viikon kuluttua. Eduskunnan pankkivaltuuston odotetaan aloittavan pääjohtajan hakuprosessin kokouksessaan helmikuun 18. päivänä.

Ennen hakumenettelyn alkamista vahvimpana ehdokkaana Suomen Pankin pääjohtajaksi pidetään viran nykyistä haltijaa Erkki Liikasta. Hän on kertonut hyvissä ajoin, että hän on halukas jatkamaan keskuspankin johdossa ja aikoo hakea tehtävää.

Kannunvalanta pääjohtajan paikan täyttämisestä on jo hyvässä vauhdissa. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) ehti keskiviikkona tyrmätä julkisuuteen levitetyt huhut, että hän aikoisi hakea paikkaa.

Suomen Pankin pääjohtajan nimittää presidentti hallituksen esityksestä. Hallitukselle puolestaan ehdotuksen tekee pankkivaltuusto normaalin hakumenettelyn jälkeen.

Suomen Pankki

- Suomen Pankki on Suomen keskuspankki, kansallinen rahaviranomainen sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja eurojärjestelmän jäsen.

- Keskuspankki viettää tänä vuonna 200-vuotisjuhlia. Sen juuret ovat keisari Aleksanteri I:n vuonna 1811 perustamassa "Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contori Suomen Suuren-Ruhtinaanmaasa".

- Suomessa on Suomen Pankin aikana ollut käytössä Ruotsin kruunuja, Venäjän ruplia ja Suomen markkoja. Ruotsin raha poistettiin käytöstä 1840, ja oma rahayksikkö markka otettiin käyttöön 1860.

- Suomen Pankilla ja sen edeltäjillä on 200 vuoden aikana ollut 30 pääjohtajaa. Itsenäisyyden aikana pääjohtajia on ollut 13.

- Nykyisen pääjohtajan Erkki Liikasen edeltäjä oli Matti Vanhala.

Brysselistä Suomen Pankkiin

Liikanen aloitti Suomen Pankin pääjohtajana heinäkuussa 2004. Hänen virkakautensa päättyy siten ensi kesänä. Pääjohtajana Liikanen on toiminut myös Euroopan keskuspankin EKP:n neuvosto jäsenenä sekä Kansainvälisen valuuttarahaston hallintoneuvoston jäsenenä.

Ennen nimitystään keskuspankin johtoon Liikanen teki näyttävän uran sekä politiikassa että virkamiehenä. Hän siirtyi keskuspankkiin Euroopan unionin komissiosta.

Liikanen oli Suomen ensimmäinen EU-komissaari vuosina 1999-2004. Hänen siirtymisensä Suomen Pankkiin ennen toisen komissaarikauden päättymistä avasi oven komissioon Olli Rehnille, joka sai hoitaakseen Liikasen salkun.

Valtiovarainministerinä Liikanen oli Holkerin hallituksessa vuosina 1987-1990. Vuonna 1990 hän siirtyi Suomen EU-suurlähettilääksi Brysseliin ja valtiovarainministeriksi nousi Matti Louekoski (sd.).

Liikanen toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1972-1990 ja puoluesihteerinä vuosina 1981-1987. Koulutukseltaan Liikanen on valtiotieteen kandidaatti. Hänen pääaineensa on kansantaloustiede.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.