Liikevoitto kasvoi yli 11 prosenttia – Nordea pitää kasvua vaisuna

Pankkikonserni Nordean heinä-syyskuun liikevoitto kasvoi 11 prosenttia 1,15 miljardiin euroon.

Yhtiön mukaan rahoitusmarkkinoiden toimintaympäristö oli kolmannella neljänneksellä vakaa eikä suuria heilahteluja esiintynyt.

Yhtiö luonnehtii kasvua edelleen vaisuksi.

Konsernijohtaja Casper von Koskullin mukaan Nordeassa on nyt toteutettu liiketoiminnan ja yrityskulttuurin muutosohjelmaa vuoden ajan.

– Osana tätä ohjelmaa yksinkertaistamme konsernin juridista rakennetta ja investoimme uuteen peruspankkijärjestelmään, Koskull sanoo tiedotteessa.

Nordea kaavailee suomalaisen tytäryhtiön fuusiota ruotsalaiseen emopankkiin Nordea Bank AB:hen, minkä seurauksena Nordean suomalaiset asiakkaat siirtyvät Ruotsin talletussuojan piiriin.

Muutos koskee myös Nordean tanskalaista ja norjalaista tytärpankkia. Tytärpankeista tehdään Nordean sivuliikkeitä.

Yhdistymiset edellyttävät vielä Suomen, Tanskan ja Norjan viranomaisten hyväksyntää. Nordea odottaa, että viranomaiset tekevät päätöksensä marraskuun loppuun mennessä. Fuusioiden on määrä tapahtua ensi vuonna.

Nordea on vuoden mittaan ollut julkisuudessa esillä myös niin sanottujen Panama-papereiden takia.  


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.